Tutustu vuoden 2026 sosiaalisiin trendeihin

Maailma muuttuu nopeammin kuin koskaan. Arki on täynnä informaatiotulvaa ja yllättäviä käänteitä. Kun vielä hetki sitten puhuttiin paljon mm. väsymyksestä ja kaipuusta offlineen, täydentyy keskustelun fokus nyt kysymyksellä siitä, miten ihmiset ylläpitävät merkityksellisiä suhteita ja hyvinvointia arjen rajallisuudessa?

Sosiaalipsykologina kiinnostun ihan erityisesti siitä, miten sekä hienovaraiset ilmiöt että vahvemmat trendit ohjaavat arjen valintojamme ja käyttäytymistämme. Nämä muovaavat mm. tapojamme kohdata toisia ja laajemmin sosiaalista todellisuutta ympärillämme. Näistä havainnoista piirtyy neljä toisiinsa kietoutuvaa trendiä, jotka kuvaavat, miten ihmiset pyrkivät rakentamaan yhteyttä, jaksamista ja jatkuvuutta maailmassa, jossa mikään ei tunnu pysyvältä.

Trendi nro 1 | Ennakoitavuuden ja jatkuvuuden kaipuu epävarmassa maailmassa

Maailman nopea muutos ja arjen pirstaleisuus luovat monelle jatkuvaa taustamelun tunnetta. Sosiaalipsykologisesti epävarmuus korostaa usein ennakoitavuuden tarvetta. Tieto siitä, että tärkeät ihmiset, rutiinit ja käytännöt pysyvät arjessa mukana, tarjoaa turvaa ja vähentää psyykkistä kuormaa, vaikka ympäröivä maailma kuohuisi.

Ihmissuhteissa tämä voi näkyä pienten, toistuvien hetkien arvostuksena. Yhä useammat saattavat alkaa nojata toistuviin viikkopuheluihin, iltapalahetkiin tai yhteisiin harrastuksiin – tavat eivät vaadi kalenterin täyteen buukkaamista, mutta vahvistavat yhteyttä ja pysyvyyden tunnetta.

Trendi nro 2 | Joustavuutta ja armollisuutta liukuvaan arkeen

Liukuvat työpäivät, etätyömahdollisuudet ja arjen jatkuva muutos hämärtävät perinteiset sosiaaliset rakenteet. Kohtaamiset eivät monestikaan synny enää automaattisesti arjen sivutuotteena, vaan pieni lounashetki tai kuulumisten soittelu saattavat nekin vaatia kalenterointia. Samalla taloudellisesti kiristynyt tilanne heijastuu monilla työpaikoilla arjen kuormituksen kasvuna ja jaksamisen haasteina.

Tässä tilanteessa ihmiset kaipaavat lisää armollisuutta ihmissuhteisiinsa: hyväksytään, että kaikki eivät ehdi nähdä tai vastata heti. Vuonna 2026 annetaan ihmissuhteissa itselle ja muille aiempaa enemmän liikkumavaraa. Tämä tekee arjesta kevyempää ja vuorovaikutuksesta aidompaa. Näissä hetkissä ihmissuhteet eivät vain sinnittele, vaan ne voivat todella vahvistua, kun kiireen paineet hieman hellittävät.

Trendi nro 3 | Hidastamalla jaksamista hektisessä maailmassa

“Slow living” nousee vastareaktioksi jatkuvalle informaatiotulvalle ja pirstaleiselle arjelle. Ihmiset hakeutuvat hitaampien medioiden pariin, vaihtavat puhelimen selailun useammin kirjoihin, ristikoihin tai luontokävelyihin. Viikonlopun somepaasto tai hidas aamu kahvikupin äärellä ovat esimerkkejä tavoista luoda tilaa palautumiselle.

Hidastaminen vaikuttaa myös ihmissuhteisiin. Kävelyllä viestejä piippaava puhelin saattaa jäädä taskuun, ja viikonlopun aktiviteetiksi valikoituu lautapeli-ilta kaakaomukien äärellä. Näissä hetkissä syntyy aitoja kohtaamisia ja läsnäoloa, jotka vahvistavat yhteyttä ja tukevat kestävää sosiaalista hyvinvointia.

Trendi nro 4  | Epätäydellisyyden ja aitouden arvostaminen arjessa

Tekoälyn ja viimeisteltyjen somekuvien yleistyminen kasvattavat yhä edelleen arvostusta inhimillisyyttä kohtaan. Luemme päivittäin enemmän tekoälyllä tehtyjä kliinisiä tekstejä ja keskusteluista tekoälyn kanssa on tullut jo osa arkea.

Vastapainoksi alamme kaivata yhä enemmän inhimillisyyttä. Epätäydellisyys ihmissuhteissa vähentää suorituspaineita ja rakentaa yhteisöllisyyttä, koska se on samaistuttavaa. Esimerkiksi keskeneräiset ajatukset ja ääneen sanotut epäröinnit tekevät vuorovaikutuksesta aidompaa ja kiinnostavampaa. Armollisuus itseä ja muita kohtaan tekee suhteista kestävämpiä ja merkityksellisempiä.

Kohti uutta

Vuoden 2026 sosiaalinen todellisuus muistuttaa, että yhteys ei synny pelkästä läsnäolosta, vaan kyvystä kantaa arjen pirstaleisuutta ja jatkuvaa muutosta. Ennakoitavuus, joustavuus, hidastaminen ja aitous kietoutuvat yhteen hiljaiseksi rytmiksi, joka ylläpitää merkityksellisiä ihmissuhteita ja vahvistaa sosiaalista hyvinvointia.

Mua kiinnostaisi kovasti kuulla, mitä sä lisäisit listaan?

Tai silittääkö tekstissä jokin sun ajatuksia vastakarvaan?

Halauksin,

ystäväsi Roosa

Ps. Kuvista kiitos Unsplash.

Juhlapyhäyksinäisyys

Juhlapyhäyksinäisyys koskettaa monia. Sitä huomaa, ettei ole paikkaa, porukkaa ja perinnettä. Sinua ei ole kutsuttu, eikä kukaan odota minnekään. Kalenterin mukaan jotain pitäisi tapahtua, mutta mitään ei tapahdu.

Yksinäisyys voi riipaista juhlapyhänä erityisen syvältä. Juhlapyhä saattaa tehdä kivuliaan näkyväksi sen, kuulutko johonkin niin, että sinut kutsutaan mukaan. Ulkopuolelta tämä voi tuntua siltä, että muilla on pääsy maailmaan, jonka ulkopuolelle itse jäät.

Juhlapyhänä tuttu yksinolo voi alkaa painaa, vaikka se tuntuisi tavallisesti levolliselta ja omaltakin. Kalenterissa ei ole enää vain päiviä, vaan myös odotuksia, merkityksiä ja ajatuksia siitä, millaista elämän “pitäisi” juuri nyt olla. Jos todellisuus ei kohtaa odotusten kanssa, mukavakin yksinolo saattaa muuttua yksinäisyydeksi. Reaktio on inhimillinen.

Esimerkiksi jouluun liitetään yhä vahvoja oletuksia siitä, että jostain jäisi paitsi, jos oma joulunvietto poikkeaa normista. Normit tulevat esille niin joululauluissa, mainoksissa, somessa, lapsena luetuissa saduissa kuin small talkissa puolitutun kanssa.

Ulkopuolisuuden spottivalossa?

Juhlapyhänä ei tarvitse edes avata somea vertaillakseen itseään muihin. Yksinäisyyden keskellä riittää, että tietää muiden olevan jossain. Saattaa tuntua siltä, että mikään ei varsinaisesti ole pielessä, mutta mikään ei myöskään ole kohdallaan. Oloon saattaa sekoittua ulkopuolisuuden tunnetta ja häpeää, jotka tuntuvat poikkeuksellisen henkilökohtaisilta. Kuin spottivalo paljastaisi, ettei olisi haluttu tai riittävän kiinnostava kutsuttavaksi mukaan.

Juhlapyhät voivat olla vaivattomampia ja stressittömämpiä niille, joilla on jo valmiit porukat ja perinteet. Silti moni kokee juhlapyhäyksinäisyyttä myös seurassa. Se voi olla läsnä täyden pöydän ääressä, keskustelun juonteissa tai paikassa, jonne “kuuluisi” olla kiitollinen päässeensä. Irrallinen tunne voi syntyä myös silloin, jos juhla näyttää tai tuntuu kovin erilaiselta kuin itse toivoisi – kun perinteet eivät tunnu omilta, tunnelma ei kanna tai oma sisäinen kokemus jää vaille vastakaikua. Näissäkin hetkissä yksinäisyys on usein hiljaista ja näkymätöntä.

Tyypillisesti yksinäisyys voimistuu erityisesti tilanteissa, joissa:

• kuuluminen esitetään oletuksena

• kaikki muu tulkitaan poikkeamaksi

• ja vaihtoehtoiset tavat olla jäävät näkymättömiksi

Juhlapyhät eivät vain tarjoa yhteisöllisyyttä, vaan monesti myös "edellyttävät" sitä. Yksin oleminen, joka eilen oli vielä levollista, saattaa juhlapyhänä alkaa tuntua epämukavalta. Tämä selittyy usein sillä, että juhlapyhinä yhteen kuulumisen tarve aktivoituu voimakkaasti. Kuuluminen saattaa tuntua ajallisesti rajatulta: nyt tapahtuu jotain, ja jos et ole mukana, tilaisuus menee ohi. Silti kuulumisen tunne ei oikeasti rajaudu tiettyyn päivään vuodessa, vaikka sen puute tänään saattaa kouraista erityisen kipeästi.

Somen lovet ja logiikat

Fomo eli fear of missing out perustuu sosiaaliseen vertailuun, joka keskusteluissa liitetään monesti someen. Somen kuvavirta voi vahvistaa vaille jäämisen kokemusta monella tavalla. Esimerkiksi kuvista jäävät usein piiloon erilaiset säröt ja ristiriidat, mikä voi jo itsessään riittää synnyttämään tunteen, että jossain muualla elämä on tiiviimpää ja täyteläisempää.

Monesti kyse ei ole siitä, mitä muut tekevät, vaan siitä, että he ovat yhdessä. Että he ovat jonkin sisäpuolella, jonka rajat näyttävät selkeiltä. On tärkeä tiedostaa, että fomo ei monestikaan katoa järkeilemällä. Vaikka ymmärtäisit järjellä, että some on yleensä valikoituja yksittäisiä huippuhetkiä, tunne on usein jo syntynyt. Ihminen on sosiaalinen olento, eikä pelkkä tieto suojaa siltä, miltä ulkopuolisuus tuntuu.

Juhlapyhien aikaan moni huomaa myös toisenlaisen ristiriidan: halun vetäytyä ja tarpeen kuulua samaan aikaan. Someen ei tee mieli mennä, mutta silti sinne eksyy. Kuvia selataan puoliautomaattisesti kuin etsien jotakin – ehkä lupaa omalle ololle, ehkä merkkiä siitä, ettei ole ainoa. Silti moni tulee löytäneeksi vain lisää todisteita siitä, että muut näyttävät pärjäävän paremmin. Mitä se sitten kenellekin tarkoittaa.

Yksinäisyys saattaa alkaa kietoutua myös häpeään ja kateuteen: miksi minä en ole tuolla, miksi minun juhlani ei näytä tältä, miksi tämä tuntuu näin vaikealta?

Sosiaalipsykologisesti ajatellen some muotoutuu helposti juhlapyhien julkiseksi näyttämöksi. Yksityisestä kokemuksesta tulee vertailtavaa, ja vertailu herättää tunteita. Kun juhla siirtyy feediin, se lakkaa olemasta vain hetki ihmisten kesken ja alkaa näyttäytyä myös merkkinä kuulumisesta. Jos oma todellisuus ei tuota samanlaista näkyvää jälkeä, voi syntyä kokemus puutteesta – vaikka mitään merkityksellistä ei puuttuisikaan. Kyse on siis ympäristöstä, joka tekee kuulumisesta näkyvää ja helposti vertailtavaa juuri silloin, kun se on monille haurainta.

Ehkä tärkeämpää kuin välttää vertaamista on tunnistaa, minkälaisia tarpeita ja toiveita vertailun taustalta kumpuaa ja toisaalta vahvistaa sitä, mikä on tässä hetkessä hyvin. Minkälaisista asioista olet kiitollinen juuri nyt?

Juhlapyhinä some toimii eräänlaisena normikoneena. Se vahvistaa yleistä käsitystä siitä, millainen tietyn juhlan “kuuluisi” olla, keiden kanssa ja millä tunnelmalla. Sivutuotteena se saattaa saada kyseenalaistamaan niitä ihanan moninaisia tapoja juhlia, jotka eivät asetu tietyn juhlan tutuimpaan muottiin.

Mitä sinä haluat?

Sosiaalipsykologina ajattelen, että juhlapyhien kuvastoa olisi syytä laajentaa, jotta niihin voisi liittyä vähemmän valmiita odotuksia ja turhia paineita. Niiden tilalle lisäisin tilaa erilaisille mukaville tavoille olla ja viettää aikaa. Ehkä jotakin henkilökohtaisempaa, joka vapauttaisi juhlapyhät tiukoista raameistaan.

Olen itsekin kokenut joskus juhlapyhäyksinäisyyttä, mutta sitä useammin tunnetta siitä, etteivät perinteet tunnu omilta. Vaikka yhdessäolo olisi ollut aidosti ihanaa, moniin pyhiin on saattanut sekoittua tunne valmiin kaavan suorittamisesta, mikä on ymmärrettävää etenkin silloin, kun juhlaa vietetään isolla porukalla.

Jos vietät juhlapyhäsi yksin, haluan kannustaa sua miettimään, mikä tekisi pyhästäsi enemmän sun näköisen. Ehkä vietät rentouttavan hemmottelupäivän saunan lauteilla tai lähdet tutustumaan kotipaikkasi tapahtumakalenteriin?

Toivon, että tämä teksti rohkaisee sua luomaan tai vahvistamaan omalta tuntuvia perinteitä – yksin tai yhdessä muiden kanssa. Juhlapyhiin ei ole yhtä oikeaa kaavaa. Ne voivat näyttää monenlaisilta, ja juuri siinä piilee niiden mahdollisuus merkityksellisyyteen: voit ripustaa muovisesti rapisevaan kuuseen joulupöllöjä, pulahtaa hyisevään avantoon ja syödä omaa lempiruokaa suoraan kattilasta. Itse ajattelin laittaa kuuseen joulukolibrin, syödä perunalaatikkoa ja keskittyä tunnelmointiin hyvässä seurassa.

Ja hei, on myös täysin ok antaa juhlan lipua ohi, jos se ei tunnu omalta!

Jos viettäisin joulua pääosin tai täysin yksin, ankkuroisin päivään jonkin pienen, mukavan hetken, jota odottaa. Se voisi olla esimerkiksi rauhallinen puhelu kaukana asuvan ystävän kanssa tai hetki, jossa irtautuu arjesta omassa tahdissa. Ehkä tekisin jouluaamusta hieman erilaisen, tai kävisin myöhemmin saunassa tai avannossa, jos siltä tuntuu. Ennen joulua saattaisin hakea kauppatorilta pienen terhakkaan kuusen ja etsiä siihen hauskoja koristeita. Tai ehkä juhla menisi ohi auttaen toista, esimerkiksi hoitamalla reissuun lähtevän tuttavan lemmikkiä. Ja joskus ihan riittävää voi olla sekin, ettei tee päivästä erityistä lainkaan. Eeva Kilven runon sanoin,

Nukkumaan käydessä ajattelen:

Huomenna minä lämmitän saunan,

pidän itseäni hyvänä,

kävelytän, uitan, pesen,

kutsun itseni iltateelle,

puhuttelen ystävällisesti ja ihaillen, kehun:

Sinä pieni urhea nainen,

minä luotan sinuun.

Kaikki muuttuu

Toivon, että tämä postaus tuntui halaukselta sinulle, joka kipuilet jonkin ajankohtaisen juhlapyhän kanssa. Ehkä sait jopa inspiraatiota miettiä, miten voisit tehdä päivästäsi mieluisamman.

Elämäntilanteiden myötä joulut ja muut juhlat myös muuttuvat: mikä on totta tänään, ei enää ole samoin ensi vuonna, saati viiden vuoden päästä.

Toivon sulle lämpöisää ja sun näköistä juhlapyhää!

Halauksin,

ystäväsi Roosa

Ps. Postauksen kuvista kiitos Unsplash.

Sosiaalipsykologian opiskelun ABC #3 | Pääsykokeet

Hain sosiaalipsykalle kahdesti, molemmilla kerroilla Kuopioon. Ensimmäisellä kerralla kävin kokeilemassa lähes lukematta, koska halusin nähdä, millainen pääsykoe on. Luentosali täyttyi ihmisistä, ja papereiden kahina valtasi tilan hetkessä. 

Tuolloin pääsykokeessa painottuivat psykologia ja yhteiskunnallinen ymmärrys. Jäin varasijoille. Heti syksyn ensimmäisten lehtien punertuessa aloitin lukemisen: kävin huolellisesti läpi lukion psykologian kurssikirjat ja seurasin uutisia aiempaa tarkemmin. Pääsykoelukemisen ohella myin hampurilaisia ja pyyhin pikaruokaravintolan pöytiä. 

Keskityin lukemisessa isojen suuntaviivojen opetteluun ja kokonaisuuksien hallintaan, sekä perspektiivin vaihtamisen taitoon. Vuosia myöhemmin olen muuten huomannut, että juuri näiden erilaisten ajattelun taitojen kehittäminen on auttanut myös (työ)elämässä pitkälle.

Lopulta pääsykoeartikkelit eli virallinen aineisto julkaistiin. Sydän hakaten avasin materiaalit, jotka tuntuivat aluksi paikoin hyvinkin vaikeilta, mutta muuttuivat lukukerta lukukerralta yhä tutummiksi. Pyrin löytämään niistä punaisen langan: poimimaan keskeiset asiat, joilla oli merkitystä kokonaisuuden kannalta. 

Lukemisen myötä ymmärrys kirkastui kerta kerralta – sekä yksittäisten artikkelien sisällä että niiden välillä. Menin tarkoituksella myös abstraktimmalle tasolle ja tarkastelin esimerkiksi sitä, missä määrin aineistossa korostuivat aktiivinen toimijuus ja passiivisuus, millaisia ajallisia kehityskulkuja kokonaisuudesta oli hahmotettavissa ja minkälaiset ylemmän tason teemat ylipäätään nousivat esiin.

Tuolloin Kuopiossa, vuosina 2016–2020 – ja ehkä vielä myöhemminkin esseemuotoisten vastausten aikakaudella – paras pääsykoevinkkini oli tankata kaikkia mahdollisia listoja. Myös niitä, jotka eivät ensi silmäyksellä edes näyttäneet listoilta. Toisin sanoen kaikkia kokonaisuuksia, jotka pystyi palastelemaan kuin palapelin paloiksi. Arvelen, että juju oli monesti siinä, että jokaisesta palasta sai pisteen, kunhan osasi valita vastauksessa avattavaksi oikean palapelin, tai useamman.

Näin vastaaminen ei jumiutunut muutamaan kohtaan, vaan ohjasi tarkastelemaan kokonaisuutta ja keräämään pisteitä systemaattisesti.

Opettelin näitä listoja ulkoa tavalla jos toisellakin: piirsin niistä kuvia, keksin hauskoja muistisääntöjä, riimejä ja alkukirjaimista lauseita. Ja niin edelleen. Liimasin muistilappuja ympäri kotia: niin vessaan kuin yöpöydällekin. Lopulta valitsin keskeisimmät listat muistisääntöineen ja piirsin niistä hauskat kuvat, jotka mahdutin A-nelosen molemmille puolille. Myöhemmin tiivistin nämä vielä paperin yhdelle puolelle, mikä pakotti kirkastamaan kokonaisuutta lisää.

Ja samalla fiilistelin tulevaa: Alkusyksyn kirpeää ilmaa yliopiston ensimmäisinä päivinä Savilahden rannassa, jossa moderni taide kohoaa järven poukamasta, sukellusta Snellmanian kirjastossa sosiaalipsykologisten kirjojen uumeniin, ajatusta uusista kuopiolaisista ystävistä ja hauskoista opiskelijatapahtumista keltaisine haalareineen, haalarimerkkejä ja sosiaalipsykologian luennoista rakentuvia päiviä.

Lisäksi pidimme netistä löytyneen hakijakaverin kanssa lukupiiriä: Valmistauduimme etukäteen yhteen artikkeliin kerrallaan ja videopuheluissa laajensimme yhdessä ajatteluamme, punoimme yhteen aukkoja ja puimme haastavimpia paikkoja välillä pitkäänkin. Yhteisistä keskusteluista jäi myös arvokkaita uudenlaisia, sosiaalisia muistijälkiä.

Olennaista oli löytää itselle toimivat keinot: Omalla kohdallani haku-urakasta teki mieluisaa isoimman haaveen tavoittelun lisäksi huumori, visuaalisuus ja lempeys. Huomasin muistavani asioita paremmin, kun keksin luovia, hauskoja ja visuaalisia muistijälkiä – parhaimmillaan nämä saivat nauramaan. Samalla lempeys tuki pitkäjänteisyyttä ja ehkäisi urakan alle uupumista.

Useamman kerran nauroin myös Juha Hakalan Pääsykoeoppaan parissa: teos teki opiskelusta yhtä aikaa hauskaa ja auttoi optimoimaan tekemistä tehokkaasti. Tätä en voi kuin suositella!

Ehkä kiinnostavin uutuus on, että nykyään Itä-Suomen yliopistossa Kuopiossa voi opiskella jo kandivaiheesta lähtien pääaineena sosiaalipsykologiaa. Jos olisin nyt se 19-vuotias minä, laittaisin tästä syystä yhä Kuopion hakukohteiden ykköseksi, alkaisin koota Pinterestistä inspiraatiotaulua seinälle ja ryhtyisin hommiin.

Vaikka korkeakouluvalinnat kokeineen ja menettelyineen ovat ehtineet muuttua jo monesti, toivon, että sait tästä tekstistä apua ja inspiraatiota projektiisi. Sosiaalipsykologialle hakemisesta löydät lisää tietoa mm. Opintopolusta. Linkki johdattaa sinut Kuopion opintojen pariin, mutta voit opiskella sosiaalipsykologiaa myös Tampereella ja Helsingissä.

Toivon sulle kaikkea parasta ja voit tulla milloin vain laittamaan viestiä Instagramissa @sosiaalipsykologia.

Halauksin,

ystäväsi Roosa